Doin’ The Best I Can | 1960
Elvis oli tilittänyt tulevalle morsmaikulleen, Priscillalle, levytettävän materiaalin heikkoutta, kutsumalla elokuvan G.I. Blues (Café Europa, 1960) lauluja ”hevonpaskaksi”. Mutta tässä kohti täytyy olla ymmärtäväinen, sillä Elvis ei todellakaan tuolloin vielä tiennyt, mitä oli tulossa.
Lauluja kohtaan kokemistaan antipatioistaan huolimatta oli Elvis kuitenkin huomannut ainakin yhden biisin potentiaalin, koska hän esitti sen myös tulevalla paluukeikallaan Memphisissä 25.2.1961
1960-luvun merkittävän lauluntekijäparivaljakon Doc Pomusin ja Mort Shumanin kirjoittama doo-wop -kappale Doin’ The Best I Can edustaakin heittämällä elokuvan laadukkainta antia. Elvis esittää tämän herkän balladin välittäen ja lempeydellä, pääsääntöisesti korkeammassa rekisterissään, mikä antaa lauluosuuteen lisähaavoittuvuutta.
Kappaleesta olisi voitu pyöräyttää vaikka single-julkaisu. Se kuitenkin jäi tekemättä. Itse asiassa, koko G.I. Blues -albumilta ei irrotettu yhtäkään sinkkua Yhdysvalloissa. Markkinat oli jo täytetty Elvis-hiteillä. Sen sijaan Briteissä julkaistu Wooden Heart nousi listaykköseksi ja myös muualla Euroopassa se oli iso hitti, kuten Saksassa, josta laulu (Muss i denn) alun alkaen oli peräisinkin.
Mort Shuman: ”Doc ja minä diggailimme paljon Don Robertsonia, joka oli hieno kantribiisien kirjoittaja. Hänen tuotantonsa ei ollut kovin laaja-alaista, mutta suurin osa hänen biiseistään olivat napakymppejä ja isoja klassikoita, kuten I Really Don’t Want To Know. Olimme siinä moodissa kun kirjoitimme Doin’ the Best I Can’in ja rakastan Elviksen levytystä. Minusta hän otti paljon vaikutteita The Ink Spots -yhtyeeltä. Hän kuulostaa aivan heidän solistiltaan.”
Jos tykkäsi Shuman Elviksen tulkinnallisista avuista, niin hänen parinsa, Doc Pomus, vasta pommin pudottaakin: ”Hän oli paras kaikista koskaan populaarimusiikkia laulaneista. Hän pystyi laulamaan mitä tahansa. Hän sai niin monen keskinkertaisen laulun kuulostamaan hyvältä. On paljon hyviä laulajia, hyviä tyylittelijöitä, mutta he ovat kaikki kuin puun oksia ja hän oli se puu.”
The Guardian arvioi Elviksen suoritusta: ”Hän on edelleen kykeneväinen kaivamaan matalat nuottinsa tynnyrin pohjalta, mutta samoin teki laulaja, jota hän heikosti alkaa muistuttaa: nuorta Bing Crosbya. Todellako?”
G.I. Blues oli Elviksen menestyneimpiä albumeja. Se viihtyi Billboardin ykkösenä kymmenen viikkoa ja listalla yhteensä 111 viikkoa, myyden 3,5 miljoonaa kopiota. Levy nousi myös Briteissä listan kärkisijalle.
Albumi sai vuonna 1960 myös kaksi Grammy-ehdokkuutta kategorioissa Best Sound Track Album Or Recording Of Original Cast From A Motion Picture Or Television ja Best Vocal Performance Album, Male.
Doin’ The Best I Can | RCA Studio’s, Hollywood | 27.4.1960
