Elvis Presley | Biografia | Uran alku 1953–1955
Ensilevytys
Elvis tiesi olevansa erilainen. Hän korosti sitä pukeutumisellaan ja poikkeuksellisella kampaustyylillään. Beale Streetin varrelta löytyi Lansky Brothersin asusteliike, josta Elvis alkoi ostaa koreita vaateparsia; niistä muodostui myöhemmin hänen tavaramerkkinsä. Vaikutteet kuuluisaan ”rasvalettiin” hän sai muun muassa senaikaisilta filmitähdiltä, kuten Tony Curtisilta. Pulisongit, jotka Elvis oli kopioinut ihailemiltaan rekkakuskeilta, olivat myös epätavallinen näky tuohon aikaan.
Huhtikuun 9. päivänä 1953, pari kuukautta ennen valmistumistaan Memphisin Humes High Schoolista, Elvis esiintyi Humesin vuosittaisessa Minstrel Show’ssa. Hän oli järjestyksessään kuudestoista kaikkiaan 22 esiintyjän joukossa. Tapahtuman ohjelmalehtisessä Elviksen kohdalla luki virheellisesti: ”Elvis Prestly”. Hän hämmästytti oppilaat, vanhemmat ja opettajat esittämällä kappaleen Till I Waltz Again With You.
Elvis kertoi vuosia myöhemmin: ”En ollut suosittu koulussa, enkä käynyt kenenkään sieltä olevan kanssa treffeillä. Reputin musiikissa – se oli ainoa aine, jossa olen koskaan reputtanut. Ja sitten minut ilmoitettiin tähän kykykilpailuun, ja tulin esittämään Teresa Brewerin Till I Waltz Again With You -kappaleen. Tullessani lavalle kuulin ihmisten liikkuvan ja kuiskailevan, koska kukaan ei edes tiennyt, että minä lauloin. On hämmästyttävää, miten suosittu minusta tuli sen jälkeen. Sitten valmistuinkin lukiosta.”
Kesäkuun 3. päivänä 1953 Elvis valmistui Humesin lukiosta keskinkertaisin paperein. Hänen isänsä Vernon oli neuvonut: ”En ole ikinä nähnyt kitaransoittajaa, joka olisi minkään väärti.” Tämän jälkeen Elvis alkoi työskennellä Parker Machinists Shopissa.
Saman vuoden heinäkuussa hän päätti rohkaista mielensä ja asteli osoitteeseen 706 Union Avenue, pieneen Memphis Recording Service -levy-yhtiöön (jonka nimi myöhemmin muutettiin ja joka tunnetaan nykyään paremmin nimellä Sun Studio). Ikkunassa oli ilmoitus, joka kutsui ihmisiä äänittämään oman suosikkirunonsa, puheen, laulun tai lapsen ensimmäisen sanan – kaikki vain neljällä dollarilla.
Studion omistaja Sam Phillips ei ollut paikalla, joten hänen sihteerinsä Marion Keisker hoiti äänitykset. ”Minkätyyppisiä lauluja laulat?” Keisker kysyi ujolta finninaamaiselta nuorelta mieheltä. ”Kaikenlaisia”, vastasi Elvis. ”Keneltä kuulostat?” jatkoi Marion tenttaamista, johon itsevarma vastaus kuului: ”En kuulosta keneltäkään.”
Sen jälkeen Elvis lauloi asetaatille kaksi sentimentaalista balladia: Jon ja Sandra Steelen vuoden 1948 hitin My Happiness ja The Ink Spotsin alkuperäislevytyksen vuodelta 1941 That’s When Your Heartaches Begin. Se oli ensimmäinen kerta, kun yksi musiikkihistorian tunnetuimmista äänistä tallentui levylle. Keisker kirjoitti pojan nimen ylös ja merkitsi viereen: ”Hyvä balladilaulaja. Pidetään mielessä.”
🔈Kuuntele Elviksen ensimmäinen äänite: My Happiness
Legenda kertoo, että Elvis äänitti kappaleen My Happiness äidilleen syntymäpäivälahjaksi. Koska Gladysin syntymäpäivä oli ollut jo kolme kuukautta aikaisemmin huhtikuussa eikä Presleyn perhe edes omistanut levysoitinta, on kuitenkin todennäköisintä, että Elvis vain halusi tietää, miltä hän kuulosti levyllä. Taka-ajatuksena saattoi olla myös itsensä markkinoiminen Sunin pomolle Sam Phillipsille.
Ei ole tiedossa, kuuliko Gladys koskaan äänitettä. Elvis kuitenkin mainitsee asian haastattelussa, joka tehtiin Elvis On Tour -elokuvaa varten Las Vegasissa vuonna 1972: ”Ensimmäinen levy oli henkilökohtainen juttu äidilleni.”
Vuonna 1988 alkuperäinen asetaatti levytyksestä löytyi sieltä, minne Elvis oli sen jättänytkin, eli koulukaveri Ed Leekin hallusta. Viimein vuonna 1990 se näki päivänvalon Elvis – The Great Performances -kokoelmalla.
Nykyään My Happiness/That’s When Your Heartaches Begin -asetaatin omistaa amerikkalaisen rockduo The White Stripesin toinen jäsen, kitaristi-laulaja Jack White, joka maksoi siitä Gracelandin järjestämässä huutokaupassa 300 000 dollaria vuonna 2015.
💡My Happiness -asetaatin tarina: Elvis Presley’s Good Pal of 1953 (recordcollectormag.com)
Tammikuussa 1954 Elvis kävi jälleen Memphis Recording Servicellä äänittämässä kaksi kappaletta: Joni Jamesin I’ll Never Stand In Your Way ja Jimmy Wakelyn It Wouldn’t Be The Same Without You.
Keväällä Elvis sai työpaikan Crown Electric Companyn kuorma-autonkuljettajana. Samalla hän alkoi töiden ohessa opiskella sähköasentajaksi.
Jotain suurta syntyy
Sam Phillips kiinnostui Elviksestä sen verran, että kutsui pojan uudestaan levyttämään kesäkuussa 1954. Olihan Sam moneen kertaan sanonut, että jos hän löytäisi valkoisen laulajan, jolla on mustan miehen sielu, hän ansaitsisi miljoonan. Elvis itse muisteli Marion Keiskerin soittoa myöhemmin: ”Olin paikalla ennen kuin hän ehti laskea luurin kädestään.”
Elvis saapui ja kokeili jälleen – kuten ensimmäisillä levytyskerroillaankin – vanhoja balladeja, kuten Harbour Lights ja I Love You Because, mutta Phillips ei ollut tyytyväinen. Hän oli pyytänyt Elviksen taustalle soittamaan levy-yhtiön leivissä olevat Scotty Mooren (kitara) ja Bill Blackin (basso), mutta vieläkään Phillips ei ollut löytänyt hakemaansa soundia.
Heinäkuun 5. päivänä Elvis, Scotty ja Bill rentoutuivat levytysten välillä ja ryhtyivät pitämään hauskaa Arthur ”Big Boy” Crudupin kappaleella That’s All Right (Mama). Sam Phillips kuuli sen ja tuli kysymään, mitä he oikein olivat tekemässä. Pojat sanoivat vain kokeilevansa jotain uutta. Sam käski heidän jatkaa, koska se, mitä he nyt tekivät – oli se pelkkää hauskanpitoa tai ei – kuulosti hyvältä. That’s All Right nauhoitettiin välittömästi, jotta mitään tästä taianomaisesta hetkestä ei valuisi hukkaan. Se oli juuri sitä, mitä Sam Phillips oli toivonut: mustan musiikin fiilis oli vihdoin konkretisoitunut valkoisen miehen hahmossa.
Scotty Mooren povaus, että ”meidät ajetaan ulos kaupungista, kun ihmiset kuulevat tämän”, ei ollut kauhean kaukana totuudesta. Äänitteelle oli tallentunut ensimmäistä kertaa valkoisen artistin laulamaa mustaa musiikkia, ja vieläpä pelottavan aidolla meiningillä. Levytys aiheuttikin Memphisissä myllerryksen, mutta ainoastaan hyvässä mielessä.
Sam Phillips kiikutti äänitteen viipymättä paikalliselle tiskijukalle Dewey Phillipsille, jonka vetämä WHBQ-radioasema oli keskittynyt soittamaan mustien musiikkia. Dewey mainitsi ennen levyn soittamista, että uusi artisti nimeltään Elvis Presley oli entinen Humes High Schoolin oppilas. Hän teki tämän siksi, että kuulijat ymmärtäisivät kyseessä olevan valkoinen laulaja, sillä Humes oli nimenomaan valkoisille nuorille tarkoitettu koulu.
Kun Dewey oli soittanut levyn, puhelimet alkoivat soida taukoamatta ja levyä vaadittiin soitettavaksi aina vain uudelleen. Se soi radioasemalla koko illan, ja elokuvateatteriin piiloutunut Elvis jouduttiin hakemaan asemalle haastatteluun. That’s All Right -kappaleesta tuli nopeasti paikallinen hitti ja Sun Recordsin siihen mennessä myydyin levy.
🔈 Kuuntele: That’s All Right (Mama)
Vuotta myöhemmin, kun Elvis oli jo iso tähti, hän antoi tunnustusta esikuvalleen The Charlotte Observer -lehden haastattelussa: ”Värilliset ovat esittäneet tätä musiikkia – kuten minä nyt – pidempään kuin edes tiedän. He soittivat sitä tähän tyyliin hökkeleissään ja kapakoissaan, eikä kukaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota ennen kuin tulin mukaan. Opin sen heiltä. Mississippin Tupelossa kuuntelin, kuinka vanha kunnon Arthur Crudup hakkasi laatikkoaan, niin kuin minä nyt, ja sanoin, että jos ikinä pääsisin samaan fiilikseen kuin Arthur, minusta tulisi muusikko, jollaista ei ennen olisi nähty.”
Suuret keksinnöt syntyvät usein sattumalta. Yhdistämällä bluesin, countryn ja kirkossa kuulemansa gospelin Elvis oli yhtyeensä kanssa luonut jotakin uutta, raikasta ja jännittävää. Kukaan ei vielä oikein tiennyt, mitä se oli, mutta pian tämän pienen porukan tekemisistä puhuisi jokainen.
Elvis oli pitänyt piilossa valtavan tietopankkinsa mustan musiikin suhteen. Kun asia selvisi Phillipsille, tämä oli ällistynyt siitä, että Elvis käytännössä tunsi lähes kaikki mustien artistien blues- ja rhythm and blues -levytykset. Elviksen tietämys oli jopa parempi kuin hänen omansa. Siitä lähtien tulevien levytysten musiikillinen linjaus oli selvä: balladit unohdettaisiin ja keskityttäisiin pääsääntöisesti rytmimusiikkiin.
Se taisi olla ensimmäinen valkoinen bändi, jossa oli kunnon laulaja, joka menestyi ja osasi soittaa niin kuin mustat. Bändillä oli rytmi hallussa ja se soitti sujuvasti – mikä oli harvinaista valkoisille bändeille tuohon aikaan. Sen soitto ei ollut tyypillistä kaavamaista tahkoamista. Elviksessä oli hienoa se, että hän lähensi ihmisiä toisiinsa. Enää ei ollut väliä sillä, oliko laulaja musta vai valkoinen. Tiedä vaikka itsekin pystyisin samaan! Ainakin se herätti unelmia. – Keith Richards
Se osoittautui toimivaksi metodiksi. Tulevina kuukausina syntyivät sellaiset klassikot kuten Blue Moon of Kentucky, Good Rockin’ Tonight, Milkcow Blues Boogie, Baby Let’s Play House, Tryin’ to Get to You, Mystery Train ja I Forgot To Remember To Forget. Jälkimmäisestä tuli Elviksen ensimmäinen listaykkönen, kun kappale julkaistiin uudelleen RCA-levy-yhtiön toimesta, helmikuussa 1956, jolloin se nousi Billboardin Country & Western -listan kärkisijalle.
Sanotaan, että salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan, mutta kun That’s All Right -singlelle alettiin äänittää b-puolta, tapahtui taas jotain erikoista. Ensin he yrittivät Bill Monroen ja hänen The Blue Grass Boys -bändin vuoden 1946 kantrivalssia Blue Moon of Kentucky perinteisemmällä tyylillä, mutta se ei vaan tuntunut toimivan. Kunnes jälleen lähdettiin pelleilyn kautta liikenteeseen, kun Bill Black innostui hakkaamaan pystybassoaan nopeammalla temmolla, matkien pilkallisesti Monroen kimakkaa ääntä, jolloin muut yhtyivät meininkiin mukaan, Elviksen sylkiessä sanoja ”Blue moon! Blue moon! Blue moon of Kentucky keep on shining!” Kurssi muuttui aivan eri suuntaan, ja käytännössä siitä syntyi täysin eri kappale. Jos That’s All Rightia höystettiin kantrivaikuttein, niin Blue Moon of Kentuckylle temppu tehtiin toisinpäin, se sai rhythm and bluesin ryydittäjäkseen.
🔈 Kuuntele: Blue Moon of Kentucky
Uudet tuulet puhalsivat ja vanhat kantrijyrit saivat saivat väistyä nuorempien airueiden tieltä. Vanha maailma silloisine tapoineen ja näkemyksineen tulisi muuttumaan. Tuskin kukaan kuitenkaan uskoi kuinka nopeasti ja kuinka paljon.
Sun-kauden levytyksiä pidetään Elviksen uran merkittävimpinä. Vaikka Elvis myöhemmin kehittyikin laulajana ja muusikkona, ja saavutti urallaan monia voittoja, eivät ne tekijät enää nousseet niin monumentaaliseen asemaan, kuin hänen lyhykäiseksi jäänyt tuotantonsa tuossa pienessä Memphisin Union Avanuella sijaitsevassa studiossa.
Heartbreak Hotel
Uuden levyn menestyksen siivittämänä Elvis ja hänen yhtyeensä, joka tunnettiin nyt nimellä The Blue Moon Boys ja johon oli liittynyt myös rumpali D.J. Fontana, ryhtyivät kiertämään Yhdysvaltojen eteläosia.
Tie menestykseen ei vieläkään ollut täysin avoinna. Vastoinkäymisiä tuli esimerkiksi Nashvillessä Ryman Auditoriumista lähetetyssä Grand Ole Opry -radio-ohjelmassa, jossa vanhoilliset kantrimusiikin ystävät eivät ymmärtäneet Elviksen outoa laulutapaa ja lavaliikehdintää. Eräs ohjelman promoottoreista pyysikin Elvistä ystävällisesti palaamaan takaisin kuorma-autonkuljettajaksi. Vastaanotto oli tyly myös New Yorkissa maaliskuussa 1955 Arthur Godfrey’s Talent Scouts -ohjelmassa, jossa Elvis ei päässyt koe-esiintymistä pidemmälle.
Lokakuun 16. päivänä 1955 Elvis esiintyi ensimmäisen kerran KWKH-radioaseman Louisiana Hayride -lähetyksessä, joka oli Grand Ole Opryn pahin kilpailija. Jo marraskuussa Elvis solmi vuoden kestävän sopimuksen, joka sisälsi 52 lauantai-illan esitystä ohjelmassa. Pieni läpimurto oli näin saavutettu.
Pinnan alla kyti, ja sen oli huomannut myös Elviksen tuleva manageri Eversti Tom Parker. Hän oli seurannut Elviksen esiintymistä paikan päällä Shreveportissa, josta Louisiana Hayride -ohjelma lähetettiin suorana. Musiikista Parker ei ymmärtänyt mitään, mutta hän oli laittanut merkille Elviksen poikkeavan lavaesiintymisen ja yleisön reaktiot. Terävänä liikemiehenä hän vaistosi, että pojasta voisi vielä tulla jotakin.
Ennen Eversti Parkeria Elviksellä oli ollut kaksi muuta manageria. Aivan uran alussa asioita hoiti Elviksen kitaristi Scotty Moore, mutta häntä kiinnosti enemmän kitaransoitto kuin liikeasiat. Hän siirsi sopimuksensa kädenpuristuksella Bob Nealille, joka toimi Memphisissä radion tiskijukkana. Bob ehti toimia Elviksen managerina vain muutaman kuukauden, ennen kuin Parker otti ohjat käsiinsä ja Bob siirrettiin syrjään.
Parker osti Elviksen ulos Sam Phillipsin pienestä levy-yhtiöstä ja myi hänet RCA:lle, yhdelle Amerikan suurimmista levy-yhtiöistä. Sam Phillips sai korvaukseksi 35 000 dollaria. Summa oli aikanaan ennennäkemättömän suuri, mutta kuitenkin pieni verrattuna niihin palkkioihin, jotka Elvis tulisi siitä lähtien ansaitsemaan.
Hänen ensimmäinen biisivalintansa oli neronleimaus. Muuhun tuon ajan listamusiikkiin verrattuna Heartbreak Hotel on poikkeuksellinen levy. Sanoitus on hyvin synkkä ja itsetuhoinen. Säestys on niukkaa. Laskelmointia ei tunnu olevan tippaakaan. Tuskin kukaan muu kuin Elvis uskoi, että levy voisi menestyä. Steve Sholesilla on täytynyt olla luja usko Elvikseen. Elvis valitsi laulun itse. Ja nähtävästi Sholes luotti Elviksen arvostelukykyyn. Sam Phillips ei olisi sitä valinnut, sen hän on sanonut itse. Elviksellä oli musiikin teossa selvästikin parempi vainu, kuin kellään muulla tuohon aikaan. Tämä on ihan toista maata kuin muut rock-levytykset, kuten Hound Dog tai Tutti Frutti. Heartbreak Hotel mullisti Elviksen imagon. – Ernst Jörgensen, Classic Albums – Elvis Presley -tv-dokumentti (2001)
Sopimus RCA:n kanssa solmittiin 20. päivänä marraskuuta 1955, ja ensimmäinen levytyssessio pidettiin jo 10. tammikuuta 1956 Nashvillessä. Sitä ennen tiedottaja Mae Axton oli ehdottanut Elviksen levytettäväksi laulua Heartbreak Hotel, jonka hän oli kirjoittanut yhdessä Tommy Durdenin kanssa.
🔈Kuuntele Elviksen ensimmäinen USA:n ykköshitti: Heartbreak Hotel
Axton oli lukenut sanomalehdestä miehestä, joka oli tehnyt itsemurhan ja jättänyt jäähyväisviestin: ”I walk a lonely street” (”Kävelen yksinäistä katua”). Uutinen oli järkyttänyt Axtonia, jonka mielestä kaikilla tässä maailmassa on joku, joka välittää. Lauluntekijät sijoittivat Särkyneiden sydänten hotellin tuon yksinäisen kadun päähän, ja tarina oli valmis. Axton soitti demon Elvikselle, joka innostui välittömästi: ”Tämä on loistava, soita se uudelleen!”
Elvis levytti kappaleen heti ensimmäisessä RCA:n sessiossa. Vaikka tuottajana toiminut Steve Sholes vastusti asiaa, hän suostui lopulta Elviksen vaatimukseen, ja Heartbreak Hotel julkaistiin yhtiön ensimmäisen Elvis Presley -singlen A-puolella. Päätöstä ei tarvinnut katua, sillä kappale nousi Billboardin poplistan ykköseksi, myi yli miljoona kappaletta ja toi Elvikselle hänen ensimmäisen kultalevynsä.