Päivä jolloin musiikki kuoli
On kulunut 65 vuotta siitä, kun pienkone putosi ja murskaantui iowalaiselle maissipellolle 3. helmikuuta 1959. Onnettomuudesta teki poikkeuksellisen se, että kone kuljetti mukanaan kolmea nuorta miestä, jotka olivat juuri nousseet populaarimusiikin etulinjaan. Heidän maallinen vaelluksensa päättyi tuolle pellolle, mutta nimet muistettaisiin vielä pitkään: The Big Bopper, Ritchie Valens ja Buddy Holly.
Kaikkia kolmea on vuosien varrella muistettu elokuvissa, kirjallisuudessa ja äänilevyillä, mutta erityisesti 22-vuotiaana menehtynyt ja Teksasin Lubbockissa 7. syyskuuta 1936 syntynyt Buddy Holly on saanut eniten huomiota osakseen. Siihen on syynsä. Buddyn ura kesti vain puolitoista vuotta, mutta siinä ajassa hän ehti jo levyttää melkoisen kehityskaaren läpikäyneen musiikkikatalogin.
Buddy Holly oli kuten Elviskin; hän teki asioita eri lailla. Buddy kirjoitti suurimmaksi osaksi omat laulunsa, mikä oli poikkeuksellista 1950-luvun uuden sukupolven artisteille. Hän loi omanlaisensa saundin soittamalla itse soolokitaraa (Fender Stratocaster, instrumentti, joka oli tuohon aikaan outo näky jo sinällään) ja lisäämällä bändiin toisen kitaristin tukevoittamaan yleissointia. Buddy myös käytti studiossa enemmän aikaa kokeiluihin, ja persoonallinen nikotteleva laulutyyli kruunasi koko kattauksen.
Buddy Holly ja hänen bändinsä The Crickets toimivat suurena vaikuttajana myös tulevalle brittiyhtyeiden invaasiolle – esimerkiksi The Beatlesille, jonka nimi oli johdettu Buddyn kokoonpanosta (cricket tarkoittaa heinäsirkkaa, kun taas beetles on koppakuoriainen). John Lennonille tyypillisen sanaleikin jälkeen beetles taipui muotoon Beatles (rytmikäs). Myös se, että Buddy teki omat biisinsä eikä näyttänyt perinteiseltä rocktähdeltä, innosti finninaamaisia poikia pitkin saarivaltakuntaa kokeilemaan onneaan muusikkona.
Kun Buddy oli nähnyt Elviksen esiintymisen kotikaupungissaan Teksasin Lubbockissa, hän päätti siirtyä kokonaan rock’n’roll-uralle.
The Crickets -yhtyeen kitaristi Sonny Curtis: ”Kun Elvis tuli kaupunkiin, menimme tietenkin katsomaan. Emme olleet ikinä nähneet vastaavaa. Silloin minulle valkeni ensimmäisen kerran, että musiikki saattoi olla enemmän kuin pelkkää musiikkia. Siinä musassa oli seksiä. Elvis sekoitti tyttöjen päät. Lauloimme enimmäkseen päivän countryhittejä. Heti seuraavana päivänä, kun hän oli lähtenyt kaupungista, aloimme soittaa rokkia.”
The Crickets -yhtyeen rumpali Jerry Allison: ”Elvis teki valtavan vaikutuksen Buddyyn. Buddy alkoi jäljitellä Scotty Mooren kitarointia. Don Guess matki Bill Blackia. Buddy lauloi kuin Elvis.”
Buddy Hollyn uran alkuaikojen basisti Larry Welborn: ”Elvis oli loistotyyppi, mukava kuin mikä. Hän oli luonnollinen. Kun hän tuli ensi kertaa Lubbockiin, menimme hänelle lämppäriksi Fair Park Coliseumissa. Menimme motelliinkin, jossa hän majaili, ja kuulimme, kun Elvis lauloi suihkussa. Hän oli lähdössä ulos.”
Sellaiset Buddy Hollyn klassikot kuin That’ll Be The Day, Peggy Sue, Words of Love, Not Fade Away, Rave On, It’s So Easy, Heartbeat, Oh Boy, True Love Ways, It Doesn’t Matter Anymore ja Raining In My Heart muistetaan niin kauan kuin musiikkia kuuntelevia sukupolvia on olemassa.
Elvistä ja Buddya yhdistää sellainenkin seikka, että oli hyvin lähellä, etteikö myös Elviksen taru olisi päättynyt heti uran alkuvaiheessa. Perjantaina 13. huhtikuuta 1956 Elvis, Scotty Moore, Bill Black ja D.J. Fontana olivat lähdössä kesken kiertueen Nashvilleen yhden päivän sessioihin levyttämään. He ottivat keikkapaikaltaan Amarillosta tilauskoneen, jonka pilotti hukkasi ensin reitin ja joutui tekemään välilaskun tankkausta varten. Sen jälkeen lentokoneen moottorit sammuivat kahden kilometrin korkeudessa, koska lentäjä oli todennäköisesti unohtanut kääntää polttoaineen syötön takaisin pääsäiliöön.
Nashvilleen selvittiin kuitenkin ehjin nahoin. Kalpeana ja vapisevana koneesta ulos kömpinyt Elvis ilmoitti: ”En taida tämän jälkeen lentää enää koskaan.”
Nashvillen sessioissa äänitettiin vain yksi biisi, todennäköisesti Elvistä järkyttäneen tapauksen vuoksi. Hermostuneisuus on kieltämättä kuultavissa levytetyssä kappaleessa I Want You, I Need You, I Love You. Elvis kärsi jatkossa lentopelosta, eikä Buddy Hollyn ja kumppanien onnettomuus sitä ainakaan helpottanut.
Kun Elvis aloitti seuraavalla vuosikymmenellä elokuvien teon Hollywoodissa, hän matkusti pitkän matkan Memphisistä Los Angelesiin aina omalla bussillaan – usein itse ajaen. Vasta 1960-luvun loppupuolella hän pääsi eroon lentopelostaan, ja 1970-luvulla kiertue-elämän taas alkaessa lennoista tuli säännöllisiä. Vuonna 1975 hän osti oman suihkukoneensa ja nimesi sen tyttärensä mukaan Lisa Marieksi.
Buddyn hautajaisiin osallistui noin 1000 surijaa. Vaimo María Elena Holly oli estynyt tulemasta, suuren järkytyksen ja surun vuoksi. Elvis palveli tuolloin Saksassa armeijassa. Hän pyysi manageriansa Eversti Parkeria toimittamaan hautajaisiin suuren keltaisilla ruusuilla koristellun seppeleen.
