Wisdom of the Ages | 1965

”Gonna travel, gonna travel wild and free
I’m gonna pack my bags because this great big world is calling me…” – Harum Holiday 

Elvis-leffoista koostetut levyt lennättivät hetkessä mielikuvituksen voimalla vieraisiin ja eksoottisiin maihin silloin, kun se oli meilläpäin vielä aika harvinaista. Elviksen kanssa matkustelu oli halpaa ja vaivatonta. Lisäksi matkustusmuoto oli päästötöntä! Toisin sanoen seuraavassa on vähän jutustelua paljon parjatuista Elviksen elokuva-albumeista.

Kun puhutaan Elvis Presleyn huonoimmasta elokuvasta, niin usein juurikin elokuva Harum Scarum (Elvis ja 1001 yötä, 1965) nostetaan esille. Eli se siis ei voi olla läpeensä surkea. (Jokainen voi pohtia äskeisen lauseen logiikkaa mielessään.)

Joka tapauksessa elokuvasta irrotettu soundtrack-albumi on yksi henkilökohtaisista suosikeistani, vaikka siihen on lyöty sama leima kuin itse rainaankin. (Katso myös toisen ”höynähtäneen” fanin ruodinta albumista Scotty’s Elvis Presley Music Channel -YouTube-kanavalta.)

Itämaista tunnelmaa huokuva pitkäsoitto on yksi erikoislaatuisimmista kokonaisuuksista Presleyn katalogissa. Lapsena se pisti sarjakuvafriikin mielikuvituksen lentoon, koska jo pelkästään levyn kannet lumosivat sarjismaisella tunnelmallaan.

Nojatuolimatka eksoottisten maiden mystisiin maisemiin oli valmis joka kerta, kun vinyylin asetti soimaan samalla herkeämättä tuijottaen kansien visuaalista ilmettä. Turbaanipäinen Johnny Tyronne (Elvis) tekopulisonkeineen hypnotisoi.

Tuo silloinen ”virtuaalimatkailu” oli yhteinen nimittäjä Elvis-soundtrackeille. Elimme vielä aikaa ilman nettiä (mitä, onko sellainenkin aika ollut?), älyluureja ja somehömpötyksiä. Musiikki ruokki mielikuvitusta ja kaikki tapahtui pään sisällä, eikä mitään annettu valmiiksi pureskeltuna eteesi. Etenkin kun Elvis-elokuvia esitettiin harvakseen televisiossa, oli pakko itse käsikirjoittaa niiden juoni samalla, kun kuunteli musaa ja uppoutui levyn kansien värikkääseen maailmaan.

Leffalevyjen kannet, ja etenkin niiden takakannet, todellakin ovat silmäkarkkia sieltä makeimmasta päästä Elviksen laajassa katalogissa. Sellaiset pitkäsoitot kuten Blue Hawaii, Girls! Girls! Girls!, It Happened at the World’s Fair, Fun In Acapulco, Roustabout, Frankie and Johnny, Paradise, Hawaiian Style, Spinout ja Speedway edustavat sitä osastoa hienoimmillaan. Muistan, kun vihdoin joitakin näistä elokuvista näytettiin tv:stä, kuinka jännittävää niistä olikaan bongata samoja kohtauksia, joita oli jo tuhansia kertoja skannannut takakansista.

Myös levyjen sisältö on paljon mainettaan parempaa. Klassikkojen ja hittien, kuten Can’t Help Falling In Love, Wooden Heart, Flaming Star, Follow That Dream, Return To Sender, Bossa Nova Baby ja Viva Las Vegas lisäksi sieltä löytyy laidasta laitaan liikkuva musiikillinen runsaudensarvi. Uskallan väittää, ettei vastaavaa löydy kenenkään toisen artistin diskografiasta: espanjalaisvaikutteisia rytmejä, lattareita, dixielandia, itämaista mystiikkaa, kansanlauluja, Havaiji-musiikkia, länkkäriteemaa, lastenlauluja, vaudevillea ja niin edelleen. Ja tämä koko kattaus tarjoiltiin jo ennen kuin esimerkiksi sellainen vallankumouksellinen brittiyhtye kuin The Beatles keksi luotsata popmusiikkiin samoja saundeja ja sävyjä.

Elviksen leffa-albumit, ja tuotanto muutenkin, laajensivat musiikillista tajuntaani siinä määrin, että en edelleenkään aseta kovin tarkkoja rajoja sille, mitä kuuntelen. Ehkä niiden kautta on myös oma maailmankatsomukseni tiedostamattani laajentunut.

Myönnettävähän se toki on: kun vihdoin sain vhs-kasettina ostettua Harum Scarumin (elokuvaa ei edelleenkään ole esitetty Suomen televisiossa), niin olihan se karvas pettymys. Korvien välissä kirjoitettu käsikirjoitus oli paljon parempi. Eihän siinä ollut edes lentävää mattoa, pyh! Saatikka sitten puhuvaa kamelia, jonka elokuvan tekninen neuvonantaja Eversti Parker olisi siihen halunnut.

Paradoksaalisesti yksi leffan paremmista biiseistä leikattiin lopullisesta kopiosta pois. Tekijätiimi Giant, Baum, Kaye rustasi elokuvaan useammankin kappaleen. Sen ainoa naisjäsen Florence Kaye on kertonut niistä seuraavaa:

”Tiimimme, Giant, Baum, Kaye, joutui kirjoittamaan kappaleita elokuviin hyvin nopeasti. Yleensä ne tehtiin viikossa tai kahdessa, mutta joskus paineita oli luoda elävä tai aistillinen lyriikka 15 minuutissa.

Yksi suosikkisoundtrackeistamme, johon kirjoitimme lauluja, on Harum Scarum. Se sisälsi kiihkeän tanssikappaleen Shake That Tambourine, kaksi kaunista romanttista balladia, Golden Coins ja Mirage. Se sisälsi myös Animal Instinctin, maskuliinisen seikkailulaulun Go East, Young Man ja Wisdom Of The Agesin.

Kirjoitin Wisdom Of The Agesin sanat 15 minuutissa. Olen aina yrittänyt saada syvyyttä kappaleisiini. Tiesin varmasti, että voisin todella syventyä filosofiaani ja henkiseen sanomaani, mutta sen piti olla hienovaraista. Tässä laulussa Elviksen tehtävänä oli varoittaa kuningasta hänen henkeensä kohdistuvasta uhasta, joten viestin oli oltava huomaamatonta.

Tavoitteeni oli syventää sanoituksiani, jotta kappaleet resonoisivat Elviksen ja hänen faniensa kanssa. Tiesimme, että Elvis ymmärtäisi tämän henkisen ja filosofisen viestin.”

Lauluntekijää hieman objektiivisemman näkökulman kappaleisiin tarjoilee Shane Brown kirjassaan Reconsider Baby – Elvis Presley: A Listener’s Guide:

”Lopuksi meillä on Wisdom of the Ages, toinen keskinkertainen balladi, jolla Elvis tekee mitä pystyy. Kiinnostusta herättelee sointujen kehittyminen kunkin säkeen jälkipuoliskolla, mutta ensimmäisessä säkeessä huipentuma ei toteudu, ja toisessa säkeessä Elvis (joka luultavasti olisi innostunut mielenkiintoisemmasta kappaleesta) ylitulkitsee sen, ja loppu tulee kömpelönä ja äkillisenä antikliimaksina.

Kappaleen sanoittaja Florence Kaye kertoi Ken Sharpille, että ’Kirjoitin Wisdom of the Ages’in sanat 15 minuutissa.’ Onneksi hän ei ollut tuntipalkalla. Hän jatkaa: ’Tavoitteeni oli syventää sanoituksiani, jotta kappaleet resonoisivat Elviksen ja hänen faniensa kanssa’ Ei kommentteja, vaikka onkin syytä huomata, että elokuvaan harkitun samannimisen vaihtoehtoisen kappaleen demo on julkaistu bootlegilla ja saa Elviksen äänittämän version näyttämään mestariteokselta.

Se on vakava muistutus siitä, kuinka huonoksi elokuvien materiaali oli muuttunut. Tämä oli epäilemättä Elviksen kehnoin albumijulkaisu hänen elinaikanaan, ja hän luultavasti tiesi sen. Mutta vika ei ollut yksin hänen.

Kappaleet vaihtelevat keskinkertaisista amatöörimäisiin, sovitukset ovat inspiroimattomia ja kokonaisuus on hengetön ja vaisu. On selvää, että kappaleiden vakiokirjoittajat eivät pysyneet kysynnän tahdissa – tuskin yllättävää, koska Giant, Baum ja Kaye sävelsivät kuusi yhdestätoista albumin kappaleesta.”

Lapsuuden nojatuolimatkat ovat siis tulleet tiensä päähän. Viattomuus ja naiivius ovat joutuneet taipumaan aikuisuuden edessä. Totuuden puun hedelmää haukattuamme meistä on yhtäkkiä tullut paljon tiedostavampia ja tietäväisempiä. Mukamas. Taidankin laittaa Harum Scarum -vinyylin pyörimään, istuutua sohvan nurkkaan ja lähteä reissuun kohti tuhannen ja yhden yön maisemia…

Wisdom of the Ages | RCA Studio B, Nashville, Tennessee | 25.2.1965