Let Me | 1956
Vielä huhtikuussa 1956 Elvis oli toiveikas leffauransa suhteen, kun hän tokaisi toimittajalle seuravaa:
”Ihmiset ovat jo kyselleet minulta, aionko laulaa elokuvissani. En aio, ainakaan tietääkseni. Sillä koekuvauksessakin vain näyttelin, enkä juurikaan välittäisi lauleskella elokuvassa.”
Pelin henki kuitenkin valkeni hänelle nopeasti, kun debyyttileffaan, Love Me Tender (Rakasta minua hellästi, 1956), lisättiin neljä laulua: We’re Gonna Move, Love Me Tender, Let Me ja Poor Boy. Ne julkaistiin seitsemän tuuman EP-levyllä, joka myi platinaa marraskuuhun 1956 mennessä.
Laulut edustavat elokuvassa häpeilemättä omaa aikakauttansa, ainakin mitä tulee Elviksen eleisiin ja liikkeisiin. Sellaisia tuskin nähtiin 1800-luvun loppupuolen musiikkituokioissa. Esitysten tarkoitus on ollut vain ja ainoastaan tarjota sitä, mitä kohdeyleisö, eli nilkkasukkatytöt tulivat katsomaan. Historiallinen konteksti voidaan niiden kohdalla unohtaa.
Elvis esittää elokuvassa nuorinta Reno-veljestä (Clint), ja kappale soi kohtauksessa, joka sijoittuu perheen kotitilalle ja kyläjuhlaan sisällissodan jälkeen. Se esittelee hahmon energistä, hieman poikamaista ja flirttailevaa luonnetta ennen elokuvajuonen dramaattisempia käänteitä.
Syyskuussa 1956 20th Century Foxin studioilla järjestetyt äänitykset poikkesivat täysin siitä, miten Elvis oli siihen asti tehnyt musiikkia. Kappaleissa ei ole Elvikselle ominaista blues- tai rhythm and blues -vaikutetta, vaan se on puhdasta, aikakautensa elokuvamaailmaan räätälöityä viihdemusiikkia. Vaikka esityksistä onkin rock’n’roll kaukana, todisti Elvis heti, että kaikki hänelle tarjottu taipuu uskottavasti ja muitta mutkitta. Elviksen luontevaa rytminkäsittelyä ja sen parissa leikittelyä, niin kropan kuin tulkinnan suhteen, on aina ilo seurata.

Elviksen luottomiehet – kitaristi Scotty Moore ja basisti Bill Black – eivät soita kappaleen raidalla. Elokuvayhtiö halusi käyttää omia ammattimuusikoitaan varmistaakseen, että musiikki istuu elokuvan historialliseen ja kepeään tyyliin, joten esityksessä kuullaan niinkin eksoottista soitinta kuten haitaria, jota näppäilee Amerikan Severi Suhonen Carl Fortina. Lisäksi kontrabasson varressa on Michael ”Myer” Rubin, rummuissa Richard Cornell, banjossa Luther Roundtree ja kitarassa arvostettu Hollywood-studiomuusikko Vito Mumolo.
Vaikka Elviksen tunnetuin taustalauluyhtye The Jordanaires oli jo kuvioissa mukana, taustoja laulaa trio: Rad Robinson, Jon Dodson ja Charles Prescott. Koska kyseessä oli elokuvaäänitys ja sopimustekniset syyt painoivat, taustalaulajia kutsuttiin joissakin tuotantotiedoissa salanimellä ”The Ken Darby Trio”.
Laulun virallisiksi tekijöiksi merkittiin Elvis Presley sekä Vera Matson – kappaleiden todellisen luojan, Ken Darbyn, vaimo. Elviksen nimi oli tekijätiedoissa vain siksi, että kappaleiden tuottamat rojaltit saatiin ohjattua hänelle. Sama kaava toistui jokaisen elokuvaan tehdyn kappaleen kohdalla, ja ne kaikki olivat todellisuudessa Darbyn kirjoittamia.
Grammylla ja peräti kolmella Oscarilla palkittu säveltäjä ja laulaja Ken Darby jätti jälkensä viihteen historiaan jo ennen uraansa Elviksen hittien taustalla. Darby aloitti uransa radiossa, ja hänen äänensä ikuistettiin yhteen maailmanhistorian tunnetuimmista levytyksistä: hän lauloi taustoja Bing Crosbyn vuoden 1942 alkuperäisversiolla White Christmas, joka on kaikkien aikojen myydyin single.
Kun Darby myöhemmin siirtyi Hollywoodiin, hänestä tuli elokuvamusiikin todellinen luottomies. Hän oli mukana luomassa ja sovittamassa musiikkia valkokankaan suurimpiin musikaaliklassikoihin, kuten Ihmemaa Oz (The Wizard of Oz), Etelän laulu (Song of the South), Kuningas ja minä (The King and I) ja Porgy ja Bess.
Let Me | 20th Century Fox Stage 1, Hollywood | 4.9.1956