Twenty Days And Twenty Nights | 1970
Neljäs päivä kesäkuuta, armon vuonna 1970, Elvis kurvasi amerikanraudallaan RCA:n studion pihalle Nashvilleen levyttääkseen tolkuttoman määrän biisejä. Niitä kertyi viisi päivää kestävissä sessioissa lopulta yli kolmekymmentä.
Sessiot aloitettiin rauhallisella, countrytempoa noudattavalla esityksellä Twenty Days And Twenty Nights, joka esitteli kuuntelevalle yleisölle aikuisemman Elviksen. Levytys asetti suuntaviivat pääsääntöisesti koko 1970-luvun Presley-tuotannolle.
Kappaleen tekijä Clive Westlake on kertonut siitä seuraavaa:
”Lauluni välitettiin Freddy Bienstockin kautta Carlin Musicille. Hänellä oli erityinen suhde Eversti Parkerin kanssa – sekä henkilökohtainen että ammatillinen.
Dusty Springfieldiä lukuun ottamatta kukaan artisti ei ole yltänyt niiden biiseistämme tekemiemme demojen tasolle, ja siihen joukkoon kuuluu myös Elvis. Twenty Days And Twenty Nights oli kirjoitettu Glen Campbell mielessä. How The Web Was Woven kirjoitettiin Wilson Pickettille. It’s A Matter of Time oli vain laulu, jonka tein.
Niinä aikoina, kun Elvis levytti nuo kappaleet, hän oli todennäköisesti laulajana surkeimmillaan, mutta silti se Elviksen taika puskee niistä läpi.
Vaikka en noihin aikoihin ollutkaan Elvis Presleyn fani, tunnistin kyllä hänen suuruutensa viihdyttäjänä. Myöhemmin elämässä minusta tuli fani. Nautin hänen varhaiskauden tuotannostaan. Hän oli Memphis-soundin ruumiillistuma, ja koska asuin Nashvillessa, minulla oli kunnia soittaa lähes kaikkien niiden muusikoiden kanssa, jotka työskentelivät myös Elviksen kanssa.
En koskaan tavannut häntä, mutta Paul Rich Carlin Musicista istui Elviksen kanssa hotellihuoneessa, kun hän lauloi Paulille It’s A Matter of Timen. Muistan Elviksen jonakin sellaisena, jota ei enää koskaan tapahdu. Hän oli SE.”
Westlaken lausunto Elviksestä surkeana laulajana on vähintäänkin hämmennystä herättävä. Perustaako hän sen johonkin yleiseen mielipiteeseen siitä, että Elvis olisi ollut jo muka loppu 1970-luvulla? Sehän ei tietenkään pidä paikkaansa, kuten hyvin tiedämme.
Westlake mainitsee tekstissä pitävänsä Elviksen varhaiskauden (1950-luvun) tuotannosta. Monille puristeille Memphis-kantri ja rockabilly olivat sitä ”oikeaa” Elvistä, ja he kokivat 1970-luvun alun hienostuneemman, mahtipontisemman ja pop-henkisemmän tyylin ”surkeampana”, vaikka lauluteknisesti Elvis oli elämänsä kunnossa.
Elvis oli itse asiassa juuri näissä Nashvillen sessioissa väkevimmillään, kenties enemmän kuin koskaan myöhemmin kyseisellä vuosikymmenellä, vaikka se ei varsinaisesti Westlaken biisissä tulekaan kovin hyvin esille. Yhden ihmisen mielipidettä ei kuitenkaan kannata jäädä pohtimaan liian pitkäksi aikaa, etenkään kun se ei sisällä minkäänlaisia perusteluja.
Kappaleen toinen tekijä Ben Weisman oli kollegaansa myötämielisempi:
”Twenty Days And Twenty Nights oli viimeinen omista kappaleistani, jonka Elvis levytti. Hän teki siinä loistavaa työtä, ja levystä oli tuolloin vähällä tulla single. Erinomainen esitys.”
Shane Brown kirjassaan Reconsider Baby – Elvis Presley: A Listener’s Guide tarjoilee niin ikään toisenlaisen näkökulman aiheeseen:
”Ensimmäinen äänitetty kappale oli uusi balladi, Twenty Days and Twenty Nights. Välittömästi huomaa, että ’70-luvun Elvis’ -ääni oli nyt ottanut täyden yliotteen. Raat ja hieman karkeat soundit, jotka olivat olleet Elviksen laulussa mukana vuoden 1968 tv-spesiaalista lähtien, loistivat nyt poissaolollaan. Niiden tilalle oli tullut hiotumpi, rikkaampi ja täyteläisempi lauluääni, joka pystyi tuottamaan paljon voimakkaamman soundin. Elviksen uuden äänen voimallisuus pysyy kuitenkin kurissa tässä ensimmäisessä kappaleessa, joka on hyvin muotoiltu kokonaisuus aikuisten nykypoppia höystettynä mielenkiintoisella (ja melko vaikealla) melodisella linjalla sekä tarinalla, jonka Elvis kertoo sitoutuneesti.”
Elvis esitti kappaleen vain yhden kerran livenä (Las Vegasissa 12.8.1970 pidetyssä Dinner Show’ssa) – juuri yhdessä niistä konserteista, joita MGM:n kamerat olivat kuvaamassa. Dokumenttiin tarvittiin runsaasti myös uutta materiaalia, mutta tätä esitystä ei kuitenkaan nähty elokuvassa. Se julkaistiin vasta vuonna 1992 harvinaista materiaalia sisältävällä The Lost Performances -VHS-videolla, jota ei tähän päivään mennessä ole virallisesti julkaistu digitaalisessa muodossa. Lopulta biisi kuitenkin sisällytettiin elokuvan uudelleen editoituun versioon That’s The Way It Is – Special Edition, joka ilmestyi vuonna 2001. Siinä Elvis harjoittelee kappaletta MGM:n soundstagella heinäkuussa 1970. Oheisella videolla nähdään sekä treenit että live-esitys.
Twenty Days And Twenty Nights | RCA Studio B, Nashville, Tennessee | 4.6.1970
