I’ll Be Home On Christmas Day | 1971

”Miksi he eivät vain kääri sitä samaa vanhaa paskaa uuteen pakettiin, niin kuin aina ennenkin?” oli Elvis tiuskaissut tuskastuneena, kun kuuli, että jälleen kerran häneltä tivataan uutta joululevyä. Eversti Parker, joka oli fetissin lailla mieltynyt sesonkijulkaisuihin, oli jo muutaman vuoden ajan taivutellut ”poikaansa” tekemään jatkoa vuoden 1957 klassikolle Elvis Christmas Album. Nyt elettiin vuotta 1971, eikä Elvis siinä välissä ollut levyttänyt kuin yhden joululaulun (If Every Day Was Like Christmas, 1966). Kun tuottaja Felton Jarvis yhtyi liehittelykuoroon, Elvis viimein suostui.

Nashvillen Studio B:lle oli varattu aika maaliskuulle 1971 tarkoituksena levyttää materiaalia joulu-, gospel- ja popalbumeille sekä singlejulkaisuille. Edellisen vuoden Nashville-session tapaan lauluja pyrittiin äänittämään kerralla niin paljon kuin mahdollista. Elviksen tiukat keikka-aikataulut asettivat kuitenkin omat haasteensa sessioiden järjestämiselle.

Kun maaliskuun idus vihdoin koitti, ei Elvis suinkaan ollut innostunut joululauluista. Hän vetikin yllättäen pakasta omia folk-suosikkejaan, joita ehdittiin kuitenkin äänittää vain neljä kappaletta. Jo valmiiksi flunssaisen Elviksen silmä nimittäin alkoi oirehtia kivuliaasti. Sessiot keskeytettiin ja Elvis kiidätettiin Nashvillen baptistisairaalaan, jossa hänen todettiin kärsivän värikalvontulehduksesta ja toissijaisesta glaukoomasta.

Toukokuussa Elvis palasi Nashvilleen. Nyt oli tehty kaikki mahdolliset temput, jotta artisti saataisiin viritettyä joulutunnelmaan. Studioon oli tuotu täydessä tällingissä seisova joulukuusi, jonka juurella kimalteli tyhjiä lahjapaketteja. Lisäksi Eversti Parker oli lähettänyt Elvikselle kortin, jossa hän pönötti joulupukkina lumiukon vierellä. Kortissa toivotettiin Elvikselle onnea hyvin erityisen joulualbumin laulujen parissa – sellaisten, joita vain Elvis pystyisi tekemään. Kaiken huipuksi Elviksen ystävä Lamar Fike oli pukenut päälleen joulupukin tamineet komistamaan riskiä olemustaan.

Hyvistä yrityksistä huolimatta Elviksen oli vaikea asettautua oikeaan moodiin. Urkuri Glen Spreen, joka oli työskennellyt Elviksen kanssa kaksi vuotta aikaisemmin American Sound Studiolla Memphisissä, oli ihmeissään. Studiossa oli nyt aivan eri mies. Elvistä ei tuntunut enää kiinnostavan, ja sessioista puuttui kaikenlainen suunnitelmallisuus. ”Elvis alkoi säälittää minua. Tai ehkäpä Elvis oli säälittävä – en tiedä, kumpi olisi oikeampi ilmaisu. Ehkäpä minä vain näin nyt enemmän aitoa Elvistä kuin Memphisissä. Mutta en ollut odottanut tällaista, ja ensimmäinen ajatukseni oli: ’Minun on parasta keksiä itselleni parempaa tekemistä’”, Glen Spreen on tilittänyt myöhemmin.

Myös Norbert Putnam oli pettynyt. Edellisenä vuonna Nashvillessa Elviksen kanssa soittanut Muscle Shoalsin basisti näki, että asiat olivat menossa huonompaan suuntaan. Putnam koki olonsa epämukavaksi ilmapiirissä, joka vaikutti epäluovalta ja muistutti enemmän kesäteatteria kuin täysipainoista musiikin tekemistä. Kaikenlainen oheispuuhastelu tuntui kiinnostavan Elvistä enemmän. Hän esitteli aseitaan ja piti muusikoille pitkiä tarinatuokioita.

Kitaristi Chip Young on muistellut sessioita vuosia myöhemmin huomattavasti positiivisemmissa tunnelmissa, vaikka Elvis tekikin karate-esityksensä aikana reiän Chipin kitaran takapuolelle:

”Kuinka hyvä tyyppi hän olikaan. Hän rakasti leikkimistä kaikkien kanssa. Hän kiitti aina kaikkia levytyksissä: ’Kiitos, että olet täällä ja autat minua. Arvostan panostasi.’ Hän oli upea kaveri. Luulen, että se oli ensimmäinen ilta, jolloin James Burton työskenteli kanssamme. Meidän kitaramme nojasivat suojalevyä vasten bassorummun edessä RCA Studio B:ssä. Minulla oli suolikielinen soitin, jonka Harold Bradley oli ostanut Espanjasta ja tuonut mukanaan. Upean kuuloinen kitara. Jamesilla ja minulla oli kuusi tai seitsemän kitaraa nojaamassa sitä levyä vasten. Elvis oli tuolloin timmissä karate-kunnossa. Hän näytti todella hyvältä.

Yksi taustalaulajista heitti kommentin: ’Hei, Elvis. Jos joku vetäisi pistoolin esiin, kuinka saisit sen pois häneltä?’ Elvis sanoi: ’Voi, se on helppoa. Red West, tuo se pistooli tänne.’ Red kurotti taskuunsa ja veti esiin pistoolin. Sanoin: ’Voi luoja, onko tuo pistooli ladattu?’ Red sanoi: ’En toisi tänne lataamatonta pistoolia.’ Sanoin: ’Mitä jos purkaisit sen latauksesta?’ Hän avasi aseen, ja luodit putosivat matolle. Red osoitti pistoolilla Elvistä, ja siinä minä seisoin katsomassa sitä näkyä. Sanoin: ’Kun hän osuu pistooliin, se lentää studion poikki ja suoraan noihin kitaroihin.’ Ja juuri sillä hetkellä kun sanoin: ’Antakaa minun siirtää kit…’ Pow! Elvis löi Rediä käteen, ja ase lensi suoraan suolikielisoittimeni takaosaan. Piippu meni kitaran sisään, ja ase jäi roikkumaan siihen.

Tietenkin kaikki studiossa olivat kuolla nauruun. Sanoin: ’Eipä ole kovin hauskaa. Se on minun kitarani.’ Elvis sanoi: ’Chip, mene ostamaan toinen kitara ja tuo minulle lasku.’ Olisin voinut mennä ja hankkia Ramirezin kahdella tai kolmella tuhannella dollarilla – sillä ei olisi ollut merkitystä hänelle. Otin kitaran käteeni, otin aseen ulos ja annoin sen takaisin Redille. Sanoin: ’Itse asiassa, Elvis, mielestäni kitara on luultavasti arvokkaampi nyt kuin koskaan.’ Olin oikeassa. Lahjoitin sen Country Music Hall of Famelle. Heillä on se pleksilasivitriinissä. Siinä näkyy reikä takana ja pieni artikkeli siitä, kuinka kaikki tapahtui.”

Lopulta Elvis sai sessioiden ensimmäisenä päivänä purkkiin jo puolet joulualbumin lauluista. Kruununa oli huima, noin kahdeksanminuuttinen blues-impromptu Johnny Moore’s Three Blazersin alkuperäisversiosta Merry Christmas Baby.

Joulualbumin kattaus noudatti samaa ideaa kuin tulevan gospel-albumin sisältö. Molemmissa esiteltiin perinteisen materiaalin rinnalla myös uudemman tekijäpolven aikaansaannoksia. Sellainen oli myös sessioiden toisena päivänä ensimmäisenä äänitetty kappale. Kun Elvis oli ensin avannut äänensä Isä meidän -rukouksella (The Lord’s Prayer), hän tarttui hanakasti tuntemattoman tekijän melankoliseen lauluun, jonka sanat tuntuivat resonoivan erityisesti Elviksen sisäisen maailman kanssa. Demossa luki It Happens Every Year, ja sen tekijäksi oli merkitty Michael Jarrett.

Lue myös blogi: I’m Leavin’ | 1971

”Ennen lyhyttä suhdettani portlandilaisen tytön kanssa viisi vuotta kestänyt avioliittoni oli juuri murentunut. Se oli sydäntä särkevää kaikille, sillä minulla oli tytär entisen vaimoni kanssa ja olin isä myös hänen kolmelle lapselleen edellisestä avioliitosta. Tilanne oli tämä: oli jouluaatto 1969. Aiemmin samalla viikolla minulla oli ollut pienet lähtöjuhlat asunnossani, ja seuraavana päivänä huonekaluvuokraamo oli käynyt hakemassa tavaransa. Paikka oli täysin karu – siellä ei ollut edes sänkyä, jossa nukkua. Vain minä, makuupussini, kitarani ja hiljaisuus…

Tarinan seuraava osa on ehkä hieman legendaarinen laulunteon aikakirjoissa (nauraa). Joidenkin mielestä tämä tarinan seuraava vaihe saa varmaankin kulmat rypistymään ja he sanovat: ’Hei, se on harmi’, kun taas toiset ymmärtävät ja hymyilevät… Joten istuin katsomassa ikkunasta ulos Portlandin jouluvaloja ja muistelin kulunutta kymmentä vuotta, jonka aikana olin enemmän tai vähemmän tehnyt hommia kaupungissa. Tunsin taas epävarmuutta, kun huomasin pienen kiven matolla ja ajattelin itsekseni: ’Minun on parempi siivota tämä paikka hyvin, jotta saan vuokratakuuni takaisin, koska tarvitsen sen rahan matkatessani etelään’.

Istuin ja tuijotin sitä kiveä ja päätin ottaa sen pois, jotta en astuisi sen päälle. Ryömin sen luo ja nostin sen ylös. Eihän tuo kivi ollutkaan mikään kivi, vaan mukavan kokoinen pala mustaa afganistanilaista hashista… omaani! Juuri sitä, mitä tarvitsin kohentaakseni asennettani ja päästäkseni pois masennuksen kourista, joissa ryvin. Tein itselleni piipun vanhasta vaateripustimesta. Muotoilin foliosta pesän, jossa sytytin hashiksen. Aina kun pääsin pilveen, suuntasin suoraan kosketinsoittimen tai kitaran luo, soitin ja lauloin. Tuona jouluaattona tunsin oloni vähintäänkin tunteelliseksi.

Otin kitaran käteeni ja kirjoitin alle tunnissa laulun I’ll Be Home On Christmas Day. Sisällytin lasteni nimet yhteen säkeistöön ja sain sen vain purettua ulos sisältäni yhdellä istumalla… Se oli katkeransuloinen kokemus, mutta minulle monella tapaa vapauttava”, Michael Jarrett on kertonut kappaleen synnystä.

Jarrett oli vastikään siirtynyt kapakkapianistin toimestaan itsenäiseksi lauluntekijäksi, ja heti ensimmäisenä työnään hän sai tilaisuuden tehdä kaksi demoa Elvis Presleylle. Jarrett muistelee:

”Palasimme Los Angelesiin, sillä asuin tuolloin Hollywood Hillsissä Bobbyn (Stevens) kanssa. Kirjoitin lauluja hänen yritykselleen ja tein hänen kanssaan keikkoja Vegasissa. Seuraavaksi päiväksi Bobby oli varannut ajan kuuluisalle Gold Star -studiolle Hollywoodissa. Äänitin ensin I’m Leavin’ -kappaleen kitaralla, minkä jälkeen siirryin joululauluun. Juuri silloin päätin soittaa I’ll Be Home On Christmas Day -biisin pianolla, jotta saisin siihen enemmän blues-fiilistä. En ollut koskaan aiemmin soittanut sitä pianolla, mutta vedin sen yhdellä otolla. Bobby sanoi, että se kuulosti hyvältä. Kun lähdimme studiosta, olin silti epävarma siitä, olinko tehnyt joululaulusta sellaisen version, että se herättäisi kiinnostusta – enpähän ollut koskaan soittanut sitä pianolla…”

Jarrettin ei tarvinnut huolestua, sillä jonkin ajan päästä Bobby Stevensin sihteeri soitti hänelle ja ilmoitti Elviksen valinneen kappaleen uudeksi joulusinglekseen. Jarrett olisi todennäköisesti uutisen kuultuaan pudonnut persiilleen, jos häntä ei sitä ennen olisi kehotettu istumaan. Singleä kappaleesta ei lopulta koskaan julkaistu, mutta tulevalle joulualbumille se päätyi. Jarrett kertoo:

”En koskaan unohda sitä päivää. Lopulta kävi niin, että RCA ei julkaissut I’ll Be Home On Christmas Day -kappaletta singlenä, mutta se ilmestyi Elvis Sings The Wonderful World of Christmas -albumilla. Elvis lauloi sen käytännössä nuotilleen niin kuin se oli demolla.”

Kun kappale toimitettiin Elvikselle, kantoi se nimeä It Happens Every Year. Jarrett jatkaa:

”Sain selville, että Elvis muutti kappaleen nimen. Olin itse ollut sitä mieltä, että nimen pitäisi olla I’ll Be Home On Christmas Day, mutta jotenkin se tuntui minusta liian pitkältä, joten päädyin toiseen nimeen – vaikkei kappaleessa ollut mitään siihen viittaavaa. Ei se Elvikseltä varmaan suurta pähkäilyä vaatinut muuttaa sitä takaisin, ja hänellä oli tietysti oikeus nimetä se miten halusi. Hän oli Kuningas ja on sitä edelleen…”

Elviksen laiskanoloinen ote, joka oli leimallista koko sessioille, istuu hyvin biisin ”siniseen” tunnelmaan. Chip Youngin akustinen intro käynnistää esityksen heleästi ja herättää kuuntelijan huomion. Ensimmäisten ottojen jälkeen Elvis ilmoittaa tuottaja Felton Jarvisille: ”Ennen kuin vedämme tästä kahdeksan versiota, koitetaan saada se purkkiin kolmella otolla – okei, ehkä kuudella.” Kommentti saattoi olla pilke silmäkulmassa heitetty, mutta se kertoi varmasti myös jotakin Elviksen asennoitumisesta koko touhuun.

Huumoria lohkesi myös Felton Jarvisin ehdotuksesta lisätä kappaleeseen hiekkapaperiefekti, jolloin joku muusikoista huusi: ”Se haluaa vain saada kyntensä kuntoon!” Tähän Elvis vastasi naureskellen: ”Voit tehdä sitä paskaa vapaa-ajallasi, Felton. Hommaa manikyyri huomiseksi, hemmetti!”

Ongelmaksi muodostui myös sopivan tempon valinta. Ilmeisesti kukaan ei ollut tyytyväinen, koska uusintaversiota kokeiltiin noin kuukauden kuluttua.

Elvis palasi Nashvilleen vielä kesäkuussa äänittämään muutaman puuttuvan raidan tulevalle gospel-albumille. Samalla hän yritti saada uutta potkua Jarrettin joululauluun. Nyt sitä kokeiltiin uudella sovituksella, joka oli edellistäkin bluesahtavampi.

Huumorilta ei säästytty tälläkään kertaa. Ennen kappaleen ensimmäistä ottoa Elvis kertoo, kuinka hän oli kehottanut rumpali Jerry Carrigania pudottamaan painoaan. ”Tämä on jo naurettavaa”, hän toteaa, kun puikkoihin olikin vaihtunut Carrigania huomattavasti hoikempi Kenneth Buttrey.

Biisi lähtee rullaamaan James Burtonin sähköisellä riffillä, johon Kenneth Buttrey yhtyy rennolla biitillä, ja Elviksen ääni laskeutuu luontevasti rouhealle maaperälle. Huolimatta siitä, että lopputulema oli onnistunut ja varsin verevä, levylle valittiin kuitenkin toukokuussa äänitetty versio.

Myös tekijä itse oli innoissaan Elviksen kesäkuussa äänitetystä versiosta. Jarrett muistelee:

”Vaihtoehtoinen otto 4 on erityinen suosikkini. Elvis lauloi kappaleen bluesmaisesti, aivan kuten minäkin demolla. Viimeisessä säkeistössä otin itse todella korkean, vahvasti lauletun nuotin. Kaikki nämä vuodet ajattelin, ettei Elvis laulanut sitä korkeaa nuotia, koska se vain oli liian korkea hänelle. Mutta hän veti sen! Eikä siinä vielä kaikki, sillä hän lauloi myös todella mahtavia omia blues-fraseerauksia, jotka vetivät minut aivan kananlihalle. Nyt, kun olen kuunnellut 36 vuoden ajan erilaisia versioita kappaleestani, tämä on se, josta pidän kaikkein eniten.”

Kappaleen uusintakierroksella Elvis myös lisäsi laulun kahteen ottoon (remake-versiot, otot 2–3) säkeistön, jonka hän oli skipannut edellisissä sessioissa.

Jarrett peilasi usein henkilökohtaista elämäänsä teksteissään. Kun hän kirjoitti laulun jouluaattona 1969, hän eli keskellä tuskallista avioeroa – täysin yksin ja perhettään kaivaten. Silloin sanat tulivat hänelle. Alkuperäisessä demossa, jonka Michael nauhoitti Elvikselle, oli säe hänen omista lapsistaan:

Been so long since I’ve seen little John, Michele, Christine and Kelly; And I almost forgot with all the presents, that I bought a purse for little sister to carry. If I could set aside my pride, I just be on my way. I’d catch that train tomorrow, I’ll Be Home On Christmas Day

Kun Elviksen versio kappaleesta julkaistiin joulualbumilla lokakuussa 1971, Jarrett ei ollut yllättynyt siitä, että Elvis oli ohittanut kyseisen säkeen. Olihan se loppujen lopuksi hyvin henkilökohtainen, sillä se kertoi Michaelin lapsista, ja hän ymmärsi, ettei Elvis voinut samaistua siihen.

Kun Michael Jarrett sitten 30 vuotta Elviksen kuoleman jälkeen kuuli tämän laulavan tuon nimenomaisen säkeistön, Michael ja etenkin hänen tyttärensä Michele olivat täysin puulla päähän lyötyjä.

Michele Jarrett oli tuskin 10-vuotias, kun Elvis kuoli, mutta hän on kuitenkin yksi harvoista ihmisistä, jotka voivat perustellusti väittää Elviksen todella laulaneen hänestä. Sitä ei voi ex-vaimo Priscilla eikä edes tytär Lisa Marie sanoa. Asiasta tekee vieläkin merkittävämmän se, että Elvis ei koskaan tavannut Micheleä eikä edes tiennyt hänen olemassaolostaan.

”Se oli niin hullua”, Michele muistelee. ”Muistan, että se tapahtui pian äitini kuoleman jälkeen, ja isäni lähetti minulle siitä klipin. Ihan villiä! Soitin sen perheelleni, ja me kaikki vain tuijotimme toisiamme epäuskoisina – kuulemmeko me todella tämän?! Olen aina ollut niin ylpeä isästäni”, Michele sanoo kiitollisena.

Elvis takuulla nautti enemmän tämänkaltaisen materiaalin esittämisestä kuin traditionaalisista pakkopullista, kuten Silver Bells ja Winter Wonderland. Niiden hällä väliä -asennetta huokuvat ponnettomat tulkinnat pistävät pohtimaan, olisiko niitä pitänyt levyttää lainkaan. Sessioiden parasta antia edustavat juurikin uudet joululaulut, kuten On a Snowy Christmas Night, The Wonderful World of Christmas, It Won’t Seem Like Christmas (Without You), If I Get Home on Christmas Day, Holly Leaves and Christmas Trees ja tietenkin I’ll Be Home on Christmas Day.

I’ll Be Home On Christmas Day on enimmäkseen coveroitu Elvis-matkijoiden taholta, joiden lähes jokaiselta Elvis-joululevyltä kappale löytyy – kyllä, heillä on omia Elvis-teemaisia joululevyjä. Kyseiset tuotokset ovatkin suunnattu lähinnä heille, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että Kuussa ei olla käyty ja että Maa on litteä – eli ei siis kenellekään täyspäiselle.

Pari versiointia kannattaa nostaa esille. Ensimmäinen on belgialaisen bluesrock-yhtye Blue Blockin sielukas tulkinta, joka julkaistiin albumilla Bridge To Your Heart (1991), ja toinen on ihan meidän ikioman Agents & Jorma Kääriäisen alkuperäiskielellä laulettu versio, joka löytyy levyltä Agents … Is Rock (2001).

Toukokuun sessioiden toisena päivänä Elvis oli saanut levytettyä albumillisen joululauluja pois kuleksimasta, joten ainakin Eversti Parker oli varmasti tyytyväinen. Seuraavana kolmena päivänä Elvis pääsisi keskittymään hänelle niin rakkaisiin gospeleihin, mutta se onkin jo aivan toinen tarina.

Kuriositeettina mainittakoon, että ilmestymisestään asti I’ll Be Home on Christmas Day on toiminut Macyn kiitospäivän paraatin (Macy’s Thanksgiving Day Parade) aloituskappaleena. New Yorkissa vuosittain järjestettävä paraati on maailman suurin.

Kappale on myös valittu Ruotsissa vuonna 2008 maan suurimman sanomalehden Aftonbladetin rankkauksessa kaikkien aikojen toiseksi parhaimmaksi joululauluksi. Perustelut kuuluivat seuraavasti:

”Todellisuudessa on mahdoton tehtävä valita vain yksi Elviksen joulukappaleista. Kuinka kukaan voi valita Blue Christmasin, Santa Claus Is Back In Townin tai sellaisten kauniiden balladien välillä kuin I’ll Be Home For Christmas ja If Every Day Was Like Christmas?

Mutta valinta on I’ll Be Home On Christmas Day, koska laulu on saanut aivan liian vähän huomiota. Toisaalta se on jotain enemmän ja suurempaa kuin vain yksinkertainen joululaulu. Elvis matkaa tyylillisesti halki kantrin, gospelin ja soulin tehden tulkinnan, joka olisi sopinut hänen kaikkien aikojen parhaalle albumilleen From Elvis In Memphis. Kuuntele sitä ääntä ja empatiaa. Näin laulaa Kuningas.”

Eipä tuohon paljon ole lisättävää.

I’ll Be Home On Christmas Day (Michael Jarrett)

Roamed the hills of Georgia
Across the plains of Tennessee
I’ve seen and I’ve done ’most everything
That a man can do or see
But if I could only borrow one dream from yesterday
I’d be on that train tomorrow
I’d be home on Christmas day

And so many times before
She left that candle burning
Oh, too many tears fell
My soul fills with yearning
If I had sense at all
I’d just be on my way
Be on that train tomorrow
Be home on Christmas day

Every time I think about her
All the love I left behind
Memories still linger in my troubled mind
I could set aside my pride
And I’d be on my way
I’d catch that train tomorrow
And be home on Christmas day

If I had any sense at all
I’d just be on my way
I’d catch that train tomorrow
I’d be home on Christmas day
I said I’d catch that train tomorrow
I’d be home on Christmas day