The Last Farewell | 1976
Kappaleen säveltäjä ja alkuperäisesittäjä Roger Whittaker menehtyi 87-vuotiaana 13. syyskuuta 2023.
Tämän romanttisen eroballadin sanat on kirjoittanut Ron Webster, brittiläinen amatöörifolklaulaja ja hopeaseppä, joka asui Solihullin alueella Midlandsissa. Inspiraation sanoihin hän sai eräänä sateisena iltana ollessaan palaamassa töistä kotiin Midland-linja-autolla. Koleassa ja kosteassa bussissa istuessaan ja sateesta märkiä ikkunoita katsellessaan hän haaveili olevansa jossain, missä on lämmintä.
Roger Whittaker isännöi tuolloin radiosarjaa Britanniassa ja pyysi kuulijoitaan lähettämään sanoituksia, joihin hän voisi säveltää musiikin. Ohjelma pyöri radiossa puolisen vuotta, ja pöytälaatikkoraapustuksia saapui asemalle yli miljoona. Webster lähetti ohjelmaan kappaleen The Last Farewell. Whittaker piti tekstistä ja äänitti sen vuoden 1971 albumilleen Special Kind Of Man.
”Rakastuin tuohon upeaan runoon. Muutin hieman sen sanoja Websterin luvalla, ja bingo! Siitä tuli ykköshitti todella monessa maassa”, Roger muistelee ja jatkaa:
”Sanoin Ronille (Webster), että ihmiset kyselevät, mikä tämän laulun miehen tarina oikein on ja mitä hän duunaili. Hän kertoi minulle, että laulu kertoi satavuotisesta sodasta Ranskaa vastaan. Briteillä oli tuolloin tukikohdat Antigualla ja Jamaikalla, ja lordi Nelsonin alukset lähtivät Karibialle. Siellä laivojen pohjaan kiinnittyvien nilviäisten vuoksi alusten alapuoli päällystettiin kuparilevyillä. Ajoittain laivoja jouduttiin tämän takia nostamaan merestä kuivatelakalle, jossa nilviäisten tekemät reiät paikattiin ja pohja kuparoitiin uudelleen.
Laulu on tarina miehistön jäsenestä, joka odotti useita viikkoja Karibialla laivan korjausta. Hän rakastui siellä paikalliseen tyttöön, ja tämä laulu oli tarkoitettu tytölle. Miehen täytyi nimittäin lähteä palatakseen takaisin Euroopassa käytävään sotaan, ja hänen mahdollisuutensa selviytyä olivat käytännössä olemattomat.”
Neljä vuotta myöhemmin atlantalainen WSB-radioasema alkoi soittaa kappaletta sen jälkeen, kun aseman juontajan vaimo oli kuullut sen lomallaan Kanadassa. Kappale julkaistiin singlenä Yhdysvalloissa, missä siitä tuli Whittakerin ainoa Top 40 -hitti. Sitä myötä siitä tuli myös hänen kaikkien aikojen suurin hittinsä, jota myytiin yli 11 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.
Roger Whittaker on varmasti maailman tunnetuin viheltäjä heti Erkki Junkkarisen jälkeen. Suomen ystäväksikin tiedetty britti on meikäläisittäin erityisen tunnettu vihellyssovituksestaan kappaleesta Oi jos ilta joutuisi. Se sai nimekseen Finnish Whistler, ja sitä käytettiin vuosia Patakakkonen-kokkiohjelman tunnusmusiikkina. Jotkut saattavat myös muistaa Whittakerin instrumentaalin Swaggy, joka toimi tunnusmusiikkina Alivaltiosihteeri-radio-ohjelmassa. Muita Whittakerin hittejä ovat Durham Town (The Leavin’), I Don’t Believe in If Anymore ja New World in the Morning. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti ”vaatimattomat” yli 50 miljoonaa levyä.
Roger Whittaker oli myös Elvis-fani. ”Elvis oli idolini. Lauloin hänen kappaleitaan, kuten Jailhouse Rockia ja Blue Suede Shoesia, kun aikoinani tein yökerhokeikkoja. Aina kun häneltä ilmestyi uusi levy, sisällytin sen ohjelmistooni. Hän edusti minulle Jumalaa”, Roger on kertonut.
Roger oli puulla päähän lyöty, kun hän kuuli, että Elvis oli levyttänyt hänen kappaleensa:
”En voinut uskoa sitä, kun joku lähetti minulle hänen albuminsa (From Elvis Presley Boulevard, Memphis, Tennessee). Minulle kerrottiin, että Elvis kuunteli kappaleen 30 kertaa läpi ennen kuin levytti sen. Olin täysin ällistynyt ja samalla ylpeä siitä, että hän teki sen. Rakastan Elviksen versiota. Hän piti meidän tavastamme tehdä kappale ja käytti täysin samaa sovitusta. Hänen tulkintansa on upeaa kuunneltavaa. Elvis löi oman leimansa kaikkeen, mitä hän teki. Kun Elvis Presley laulaa laulun, siitä tulee hänen omansa.
Elvis oli ainutlaatuinen. Tämän miehen äänessä oli sellainen todellisuuden tuntu, että kun hän lauloi laulun, siihen uskoi. Uskot hänen tunteisiinsa. Hän tuskin koskaan lauloi mitään, mikä ei olisi vedonnut häneen henkilökohtaisesti.”
Elviksen loppu-uran laulut kallistuivat enemmänkin henkilökohtaisen elämän tilityksen puolelle. Jopa kappaleiden nimet viitoittivat tietä kohti lopullista päätepistettä. The Last Farewell oli Presleyn viimeisten levytyssessioiden tuotoksia. Elvis tuskin oli tietoinen säveltäjän viheltäjätaustasta, saati Jaakko Kolmosesta ja Veijo Vanamosta, kun hän valmistautui äänitykseen kotonaan Gracelandissa.
Laulu on taattua brittiläistä viihdesiirappia, siitä ei ole epäilystäkään, mutta Elviksen kohdalla se asettuu jotenkin luontevasti uomiinsa. Sessioissa soittanut rumpali Ronnie Tutt analysoi kappaletta syvällisesti ja tiivisti sen olemuksen yhteen sanaan: ”Paskaa.” Se piti paikkansa ainakin siihen asti, kunnes se osui Elvis-merkkiseen tuulettimeen.
Elviksellä oli kuolemankaipuu. Se näkyy ja kuuluu uran loppuaikojen tulkinnoissa ja lauluvalinnoissa, kuten kappaleissa Danny Boy, My Way, Pieces of My Life, Green, Green Grass of Home ja jopa An American Trilogyn enteellisessä säkeistössä. Lopulta kaipuu konkretisoitui.
I have no fear of death, it brings no sorrow
But how bitter will be this last farewell…
The Last Farewell | Graceland, Memphis, Tennessee | 2.2.1976
