Skip to content
-
  • Tietoja sivuista
  • Ylläpitäjän profiili
ElvisMesta.fi

ElvisMesta keskittyy Elvis Presleyn musiikkiin ja elämään.

ElvisMesta.fi

ElvisMesta keskittyy Elvis Presleyn musiikkiin ja elämään.

  • Etusivu
  • Biografia
    • Prologi
    • Varhaisvuodet 1933–53
    • Uran alku 1953–55
    • Eversti Tom Parker
    • Tähti on syttynyt 1956–57
    • Armeijavuodet 1958–60
    • Paluu 1960–61
    • Hollywood 1961–67
    • Toinen tuleminen 1968–69
    • Tien päällä taas 1970–73
    • Viimeiset vuodet 1973–77
    • Lähteet
  • Elokuvat
  • Elvis-kannet
  • Aikalaisarvosteluja
  • Etusivu
  • Biografia
    • Prologi
    • Varhaisvuodet 1933–53
    • Uran alku 1953–55
    • Eversti Tom Parker
    • Tähti on syttynyt 1956–57
    • Armeijavuodet 1958–60
    • Paluu 1960–61
    • Hollywood 1961–67
    • Toinen tuleminen 1968–69
    • Tien päällä taas 1970–73
    • Viimeiset vuodet 1973–77
    • Lähteet
  • Elokuvat
  • Elvis-kannet
  • Aikalaisarvosteluja
Close

Search

Etusivu/Sekalaista/Priscilla-elokuvan ruodinta
Sekalaista

Priscilla-elokuvan ruodinta

Teksti Pasi Välimäki
04.08.2024 3 min lukuaika
7
Päivitetty 30.09.2026

Tulipa sitten tämäkin leffa vihdoin tsekattua. Tarkoituksenani ei ollut tehdä siitä arvostelua, mutta tässä sitä taas ollaan. Suomen ensi-ilta oli jo 14. helmikuuta kuluvaa vuotta, joten se on ehditty analysoida moneen kertaan. Asetelma on ollut selkeä: media on suhtautunut suopeasti ja fanit järjestelmällisesti tyrmänneet.

Naisia idolien takana on harvemmin käsitelty ja kuvattu elokuvissa kovinkaan perusteellisesti. Taannoinen Baz Luhrmannin Elvis (2022) nostaa myös supertähden jalustalle puuttumatta sen syvällisemmin Elviksen ja Priscillan suhteen ongelmallisuuteen. Siinä mielessä pienellä budjetilla valmistunut Priscilla puolustaa paikkaansa, ja se voidaankin käsittää jonkinlaisena vastavoimana – Daavid vastaan Goljat -asetelmana – isolla rahalla toteutetulle, Oscar-ehdokkuuksia kahmineelle Luhrmannin näkemykselle.

Mutta miten siinä sitten on onnistuttu? Ei kovin hyvin. Vaikka olenkin fani, en nouse automaattisesti barrikadeille, vaikka Elvistä ei elokuvassa kovin hyvässä valossa näytetäkään. En olisi halunnut, mutta valitettavasti joudun asettumaan ristiinnaulitsijan asemaan.

Episodimainen raina kärsii syvyyden puutteesta. Hahmot ovat yksiulotteisia ja kliseisiä. Priscilla (Cailee Spaeny) nähdään suurimmaksi osaksi vain kuiskailevana ja tahdottomana nukkevaimona. Ja Elvis (Jacob Elordi) on yhtä vaikea profiloitava elokuvaan kuin aina. Tälläkään kertaa toteutus ei vakuuta.

Leffa perustuu vuonna 1985 julkaistuun Elviksen ex-vaimon, Priscilla Presleyn kirjaan Elvis ja minä. Se sovitettiin jo 1980-luvun lopulla kaksiosaiseksi tv-elokuvaksi (Wikipedia), joka oli vuokravideolevityksessä myös Suomessa, joten idea ei varsinaisesti ole mikään uusi.

Ohjaaja Sofia Coppola lähti toteuttamaan projektia yhdessä Priscillan kanssa, joka on myös yksi elokuvan tuottajista ja toinen sen käsikirjoittajista. Lopputulema on juurikin niin subjektiivinen kuin sen vain voi olettaakin olevan. Vaikuttaisi siltä, että niskaan hengittänyt Presley on ollut vain ohjaajan luovuutta ja vapautta rajoittava tekijä, sillä elokuva seuraa kirjan tekstiä niin orjallisesti.

Kirjasta on noukittu kaikki huonoimmat hetket, ja ne hyvät hetket on jätetty kuriositeetin asemaan, vain muutaman sekunnin klipeiksi. Luonnollisestikaan Priscillan omia syrjähyppyjä ei nosteta esille. Lopulliseen eroon sysännyt suhde karateopettaja Mike Stonen kanssa on liitetty tarinaan vain hyvin lyhyesti ja muodollisesti.

Elokuvassa – toisin kuin Priscillan kirjassa – ei myöskään kerrota, kuinka vaikeita asioita Elvis kävi läpi suurimman osan suhteesta. Hänen unelmansa vakavasti otettavana näyttelijänä ja jopa koko uransa olivat valumassa viemäristä alas, ja Elvis ymmärsi sen. Turhautuminen purkautui yksityiselämässä, ja Priscilla joutui sivustakatsojaksi. Coppolan luomuksessa näitä taustoja ei tuoda julki, vaan Elvis esitetään vain äkkipikaisena ja julmana hahmona ilman mitään selitystä käytökselleen.

Jacob Elordin, joka on itselleni vielä melko tuntematon suuruus, näin sattumoisin elokuvassa Saltburn (2023) juuri ennen kuin katsoin Priscillan. Siinä hän onnistuu rikkaan raikulipojan roolissaan mainiosti, kun taas Elviksenä sorrutaan tavanomaiseen.

Elvis on persoonana vaikea toisintaa – sen olen vuosien varrella huomannut. Hänestä rakentuu hahmona hyvin helposti latteuksiin nojaava hengetön pökkelö, joka jää kauas alkuperäisestä, vivahteikkaasta ja aidosta ihmisestä. Kukaan nainen ei olisi rakastunut niihin ”elviksiin”, joita olen nähnyt fiktiivisissä elokuvissa ja tv-tuotannoissa. Ei kukaan.

Elokuvassa ei käytetä Elviksen musiikkia, koska perikunta ei antanut siihen lupaa. Se saattaa olla vain hyväkin ratkaisu kokonaisuuden kannalta, jonka pyrkimyksenä on kuvata vieraantuneisuutta ja yksinäisyyttä.

Ennenaikaisesti menehtynyt Elviksen ja Priscillan tytär Lisa Marie ehti lukea elokuvan käsikirjoituksen ja tuomitsi sen täysin. Tiedossa on, että äidin ja tyttären suhde ei aina ollut sieltä sopuisammasta päästä – Lisa oli isin tyttö. Onkin siis vaikea ymmärtää, miksi Elvis on rainassa esitetty niinkin kontrolloivana, kolkkona ja kylmänä hahmona. Etenkin, kun Priscilla itse on haastatteluissaan lähes poikkeuksetta puhunut ex-miehestään vain lämpimästi.

Introverttina olen tuijottanut usein valkoista tapettia tyhjin silmin pitkiä aikoja, ja ne hetket ovat olleet paljon sisällökkäämpiä kuin tämän tekeleen parissa vietetyt. Ei uskoisi, että ohjaaja on sama kuin loistavissa elokuvissa Lost in Translation (2003) ja The Virgin Suicides (1999). Vaikka ohjaajan kädenjälki onkin nähtävissä, on Priscilla silti helposti kehnoin Coppolan toteutus, jonka olen todistanut. Jopa turha uusintaversio elokuvasta The Beguiled (Lumotut, 2017) oli puhuttelevampi.

Plussaa voi antaa tunnelmien taidokkaasta luomisesta, lavastuksesta ja puvustuksesta – esimerkiksi Graceland on toteutettu melko uskottavasti. Mutta vaikka raamit ovat hienot ja tyylikkäät, sisältö jää vain Kauniiden ja rohkeiden pinnallisen tematiikan tasolle, jonka jälkeen voi lähteä tiskaamaan ilman sen kummempia mietteitä. Unohdettava.

Muita arvosteluja:

Helsingin Sanomat (maksumuurin takana)
Suomen Kuvalehti
Keskisuomalainen (maksumuurin takana)
Kulttuuritoimitus
Ilta-Sanomat
Demokraatti (harvoja kriittisiä arvosteluja)
Episodi
Seiska
Voice

Jaa artikkeli

ElvisMesta keskittyy Elvis Presleyn musiikkiin ja elämään. Missiona on tarjoilla tiukkaa faktatietoa legendoihin ja myytteihin nojaamatta.
Sivujen missio

ElvisMestan kanavat

  • Facebook
  • YouTube
  • Instagram

Kategoriat

  • Bootleg-klassikot (6)
  • EPiC – Elvis Presley in Concert (6)
  • Hitit ja klassikot (19)
  • Kätketyt aarteet (18)
  • Leffabiisit (45)
  • Lehtijuttuja (26)
  • Levyarviot (3)
  • Omin sanoin (10)
  • Sekalaista (9)
  • Spotify (6)
  • Tribuutit (12)
  • Valitut palat (58)

Missasitko nämä?

Valitut palat

I’m So Lonesome I Could Cry | 1973

By Pasi Välimäki
21.02.2022
Leffabiisit

They Remind Me Too Much of You | 1962

By Pasi Välimäki
08.12.2024
Kätketyt aarteet

It Hurts Me | 1964

By Pasi Välimäki
20.11.2024
EPiC – Elvis Presley in Concert

EPiC – Elvis Presley in Concert – Suomen ensi-ilta julkistettu!

By Pasi Välimäki
12.12.2025
Leffabiisit

Pocketful Of Rainbows | 1960

By Pasi Välimäki
16.12.2022
Hitit ja klassikot Leffabiisit

Bossa Nova Baby | 1963

By Pasi Välimäki
22.08.2026
Spotify

Elvis | Guitar Man

By Pasi Välimäki
03.04.2024
Leffabiisit

Young and Beautiful | 1957

By Pasi Välimäki
05.02.2026
Kätketyt aarteet

Faded Love | 1970

By Pasi Välimäki
21.02.2022
Tribuutit

Elvis Presley And America | U2

By Pasi Välimäki
05.04.2022
  • Facebook
  • YouTube
  • Instagram

ElvisMesta keskittyy Elvis Presleyn musiikkiin ja elämään. Missiona on tarjoilla tiukkaa faktatietoa legendoihin ja myytteihin nojaamatta.

ElvisMesta is made for fans, music diggers on a hobby basis, and it is not commercial and does not advertise any goods or services.