They Remind Me Too Much of You | 1962
Don Robertson kirjoitti Elvis Presleylle toinen toistaan upeampia biisejä, etenkin balladiosastolla. Hänen katalogistaan löytyy sellaisia hienouksia kuin I’m Counting On You, Anything That’s Part Of You, I Met Her Today, Love Me Tonight, I Really Don’t Want to Know ja nyt käsittelyn alla oleva sävellys. Elviksen Hollywood-tuotanto lyödään historiankirjoissa laimin lähes säännöllisesti, mikä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Elvis oli loistava tulkitsija olosuhteista huolimatta – eikä sitä, että monet leffabiiseistä olivat mainettaan parempia. Tästä on esimerkkinä elokuvassa It Happened at the World’s Fair (Sydän tarjolla, 1963) esitetty taianomainen ja polvet notkauttava tulkinta kappaleesta They Remind Me Too Much of You.
Mitä tulee itse elokuvaan, niin Elvis jaksaa vielä yrittää, tilannetaju on tallella ja hän on aidosti hauska. Kyllä, Presley oli taitava koomikko niin elokuvassa kuin oikeassa elämässäkin. Leffa on hyvin kuvattu ja valaistu – se vielä näyttää ihan oikealta elokuvalta, mitä ei voi sanoa kaikista myöhemmin tehdyistä tuotannoista, ja siinä myös liikutaan aidoissa ympäristöissä, kuten Seattlen maailmannäyttelyssä. Välillä projisointikangasta käytetään apuna taustalla, mikä oli hyvin yleistä tuohon aikaan. Siitä pääsemmekin aasinsillalla videon kohtaukseen.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita yllättävänkin runsaasti sisältävässä rainassa meno hiljenee hetkeksi, kun pääsemme monorailin kyytiin Mike Edwardsin (Elvis) ja nukkuvan Sue-Linin (Vicky Tiu) seuraan. Erityistä asetelmasta tekee se, että Elvis ei esitä laulavansa kappaletta, vaan hän ikään kuin on vaipunut ajatuksiinsa, joita laulun keinoin tuodaan katsojalle julki.
Paul Simpson on kirjassaan The Rough Guide to Elvis kuvaillut esitystä seuraavasti: ”Ylivoimaisesti elokuvan paras kappale on They Remind Me Too Much of You, joka lauletaan yksiraiteisessa Elviksen pohtiessa uutta rakkauttaan, vaikka sen lohduttomat tunteet tuntuvatkin hieman ennenaikaisilta, koska hän on vasta tavannut tämän.”
Paul ei ole ehkä ihan hiffannut laulun sanomaa. Näkisin, että Elviksen roolihahmo muistelee haikeana entistä rakkauttaan, jonka hänen maailmannäyttelyssä juuri tapaamansa hoitsu (Joan O’Brien) on palauttanut mieleen. Nimenomaan tämän seikan ymmärtäminen luo kohtaukseen lisätasoja, mikä onkin kaivattu lisä muuten niin kepeään ja vähän yksiulotteiseen komediaan.
Soundtrackin levytyssessioista tekee poikkeuksellisen se, että laulun säveltäjä oli myös paikalla. Elvis ja Don Robertson olivat ystävystyneet aiemmin, joten Elvis oli kutsunut hänet studioon. Ja se onkin juuri Robertson, joka soittaa kappaleessa pianoa.
Ernst Jorgensenin kirja Elvis Presley – A Life In Music – The Complete Recording Sessions tietää kertoa mielenkiintoisen välikohtauksen soundtrackin levytyksistä:
”Ei ollut epäilystäkään siitä, että Don Robertson oli tuolloin Elviksen suosikkisäveltäjä, ja aamun istunto alkoi kahdella hänen balladillaan. Elokuvakappaleiden piti soveltua juonen vaatimuksiin, joten materiaalin ei pitänyt kuulostaa pakotetulta. Robertson oli panostanut kahteen rakkauslauluun, jotka seisoivat omillaan. Elvis käytti aikaa ja pyrki luomaan oikeanlaisen tunteen jokaiseen kappaleeseen. Hän työskenteli kahdeksan oton verran kappaleen I’m Falling In Love Tonight parissa, ja They Remind Me Too Much of You vaati yhdeksän ottoa ennen kuin hän oli tyytyväinen.
Robertsonin läsnäolo antoi hänelle kadehdittavan aseman mainostaa ja tukea omaa materiaaliaan. Kun Elvis aloitti työskentelyn They Remind Me Too Much of Youn parissa, Robertson muisti myöhemmin, kuinka ’joku valvomossa oli sitä mieltä, että melodia oli liian lähellä Chapel In The Moonlightia. Ajattelin silloin, että herranen aika, mitä voin tehdä tilanteelle? Joten kikkailin vähän pianolla… Menin Elviksen luo, joka seisoi laulumikin edessä. Kun ihmiset kopissa väittelivät asiasta, lauloin hänelle tämän pienen fraasin, jonka olin keksinyt. Oli vain millimetrien päässä, ettei laulua hylätty! Olen varma, että jos en olisi ollut siellä, se olisi poistettu ja Elvis olisi jäänyt ilman yhtä tyylikkäimmistä elokuvaballadeistaan.'”
Kappaletta on myös verrattu Robertsonin sävellykseen Anything That’s Part of You, jonka Elvis oli levyttänyt lokakuussa 1961. Henkilökohtaisesti en ole kiinnittänyt huomiota kyseisiin seikkoihin, vaan olen aina pitänyt sitä omana, ensiluokkaisena ja itsenäisenä teoksenaan. Se on kaunis, surullinen ja yksinäisyyttä huokuva balladi, jonka Elvis laulaa haavoittuvasti ja herkästi. Se on ainoa aito asia sitä ympäröivän Hollywoodin keinotodellisuuden keskellä.
They Remind Me Too Much Of You | Radio Recorders, Hollywood | 22.9.1962
